Turhaa!

Vipnewssin uusi osasto kysyy mikä on turhaa? SIIS TODELLA TURHAA ??? 


-on turhaa heitellä naisten pikkuhousuja lavalle Jari Sillanpään konsertissa!

-homojen on turha käyttää kondomia,sillä ei ne tule raskaaksi!

- on turhaa kertoa säätiedotuksissa viiden minuutin välein, että on puolipilvistä!

-Käyttää kondomia jos nimi on Barbie tai Ken ja on tehty muovista.


-Hämmästellä että ranskikset, sipsit ja muut paistetut rasvapommit ovat vaarallisia.

-MTV3:sen Lauri Karhuvaaran epätoivoinen ilme kun uutispätkä ei lähdekkään käyntiin.

HOK Liiketoiminnan on turha maksaa korvauksia irtisanomalleen Simo "pikkuapina"
Rantalaiselle perusteettomasta irtisanomisesta.Simo Rantalaista ei enää
ole,on vain jokin Mujahed Bin Risto Faisal.Kyllä voi sitten olla naurettava
nimi,eikä tollaisella nimellä varustetulle pellelle kannata antaa muuta
kuin taateleita.
Mitä taas tulee tähän "pikkuapinan" Työvuorolistoilta unohtaneeseen Jukka
"nukkumatti" Järviseen,niin hän ei ole syyllinen,sillä tuskin osaa enää

kirjoittaa työvuorolistoja.Sitähän on hakattu noissa nyrkkeilyilloissa,kuin
markkinapalloa.

On aivan turhaa lähettää lätkän MM-kisoihin toimittajaksi sellainen hiiri
,jolla killuu korvis korvassa.Ei todellakaan ole miehekästä.  On niin naivin
ja ruman näköistä kun studiossa piipittää joku vitun hinaaja korvis korvassa.
Taitoluisteluun sellaiset selostajat.